sunnuntai 17. lokakuuta 2010

Rokotuksia, odotusta, paniikkia tai jotain...

Seitsemän viikkoo lähtöön. Iiik!!! Jännittää nyt jo niin, että mahassa muljuu ja samaan aikaan tuntuu, etten ees tajuu, että oon lähdössä.

Rokotushommat on jo aloitettu, mulla on alla onneks aika hyvä pohja, niin ei tarvii ihan kaikkee ottaa. Kaikista eniten huolta ja mietintää on aiheuttanut Japanin aivotulehdus ja Rabies. Japanin aivotulehdus, sen takii, et se on niin kallis(260e),  mut onneksi lääkäri sanoi, että se on yksinkertaisesti pakko ottaa. En tiedä kuinka todennäköinen kuolemanriski siinä taudissa on, mutta vakavat neurologiset häiriöt on mahdollisia.

Ja rabiesrokote siksi, et se on myös kallis, mutta ei myöskään anna kunnollista suojaa. Hoitoon on mentävä joka tapauksessa. Myöskin riski saada se on epätodennäköisempi. Paitsi ehkä kun on Anskun kanssa, joka on eläin hullu! Mutta tätä en siis ota, se on päätetty.

Kolera on kolmas, joka täytyy ottaa. Se oli semmoinen kotona juotava, Pahaa ku mikä! Ja sit VIELÄ vois ottaa sen kausi influenssan. Toisaalta en haluis ottaa sitä, ku on jo niin täynnä kaikkia rokotteita, että oikeen vlillä vähän ällöttää. Kuitenkin toisaalta se ois mukavaa, että jos tulee kuumetta niin sen vois sulkee heti pois ja alkaa panostaa right away malarian tai Dengue kuumeen hoitoon. Vaikka ne nyt varmaan toisaalta muutenkin haluis heti hoitoon oli mikä oli. Saa nyt nähdä mitä sen kans tekee. Paniikissa varmaan otan senkin, kun ensin tarpeeks pohdin, stressaan, väännän ja käännän.

lauantai 16. lokakuuta 2010

Mitä tää kaikki tarkoittaa...

Tuntuu tosi vaikeelta kirjoittaa ekaa kertaa elämässään tällaista julkista tekstiä, mutta kyllä tää varmaan tästä lähtee..

Lähdetään siis rakkaan matkailuystäväni (ja muutenki rakas) Anskun kanssa neljäksi kuukaudeksi Intiaan. Minä lähden työharjoitteluun ja Ansku tulee vapaaehtoistöihin ja toivottavasti saa jatkaa myös capoeristan uraansa.

Työharjoittelu kuuluu mun sosiomiopintoihin ja se kestää kolme kuukautta lastenkodilla, mitä erinäisimmissä tehtävissä. Lisäksi meillä on sitten kuukausi aikaa tutustua Pohjois Intiaan, tai edes muutamaan paikkaan siellä. Intia on niin iso maa, ettei sitä vieläkään käsitä.
Mutta tämä kaikki on vain suunnitelmaa, koska Intiassa kaikki on yllätyksellistä, ainakin meille ja elämä menee sitten miten menee ja juuri se on Intiassa mukavaa.

"lastenkoti/kuntouskeskus", jonne mennään ja jonka toiminnasta saa parhaiten varmaan käsityksen sen englannin kielisestä kuvauksesta, joka kuuluu näin: Integrated Rehabilitation Centre for Mentally and Physically Challenged, Handicapped and Orphan children. Paikka löytyi googlen kautta, esim. kriteerillä, että läheltä täytyy löytyy capoeristat Anskulle :) Intiassa on ainakin reilu 700 orpokotia ja sopivan paikan valitseminen tuntui aluksi ylitsepääsemättömän hankalalta. Mutta sitten kun asetti näitä kriteereitä Capoeira, pieni kaupunki ja meri, niin johan alkoi löytyy. Ja mä olen tosi tyytyväinen siihen, että paikassa on myös kehitysvammaisia ja liikuntavammaisia lapsia, mikä lisää paikan sopivuutta mun tulevaa ammattia ajatellen.

Mä olen tosi kiinnostunut, siitä miten Kehitys- ja liikuntavammaiset integroituvat yhteiskuntaan ja siitä millaiset asenteet Intiassa on vähemmistöryhmiä kohtaan. Yhtenä tavoitteena olis tuoda näkökulmiä tähän yhteen paikkaan sosiaalisesta koheesiosta, ellei se siellä jo täydellisesti toteudu, mitä vähän epäilen... Mutta näistä varmaan kirjoitan, sitten myöhemin lisää, että mikä ihmeen sosiaalinen koheesio...???

Työtehtäviä piisaa varmasti paljon, vaikka ne on vielä vähän epäselviä, mutta kaikki selviää varmasti perillä ja ajan myötä. Mun opintoihin tästä tulee siis työharjoittelu 15op , Kansainvälisyys 2op, Orientoivat opinnot 2op, Ja sosiaalialan kansainväliset eettiset kompetenssit 1op. Opettajani kertoi juuri eilen, että sosiaalialan kansainväliset eettiset kompetenssit menee kaikkialla maailmassa maiden lakien edelle, ainakin, mitä tulee Ihmisoikeuksiin. Tämä on mielestäni aika hienoa, mutta saattaa myös olla aika haastavaa ja jopa vaarallista toteuttaa.

Tämä tältä erää, saa kysyä kaikkee, jos haluaa. Näin paljon sain kirjoitettua ekakertalaiseks. aika hienoo!